Vertaistuki


Sisällysluettelo

Mitä on vertaistuki?
Kokemuksia vertaistuesta


hiphop08-2.gifvuosi85.gif

Mitä on vertaistuki?


Vertaistuki on yhteyden saamista muihin samankaltaisessa tilanteessa ja samoja elämänkokemuksia omaaviin ihmisiin. Vertaistuki on monimuotoisesti toteutuvaa ”vaihtoa”. Vuorovaikutuksellisessa vertaistuessa vertainen kertoo toiselle siitä, mitä hän on kokenut, mikä on auttanut eteenpäin ja kuinka asioita on ratkaistu ja siten päästy eteenpäin. Vertaistuki ei ole psykoterapiaa, vaan ihmiseltä ihmiselle tapahtuvaa vuorovaikutusta, jossa jaetaan niin tunteita, tietoa kuin taitojakin.

Perinteisesti vertaistuella saatetaan ajatella ryhmäkeskusteluja. Vertaistukitoimintaa voi kuitenkin toteuttaa hyvin monilla muillakin tavoilla. Vertaistuki voi olla tiedon jakamista puhelin- ja nettikeskustelujen kautta, kerhotoimintaa, toiminnallista tekemistä vanhempien tai perheiden kesken, yhteisiä illanistujaisia tai reissuja ja retkiä - esimerkiksi. Vertaistuki voi myös olla ihan vaan kahden henkilön välistä vuorovaikutusta tai tekemistä. Yksinkertaisimmillaan vertaistuki on vain tunnetila, joka tulee toisen samankaltaisessa tilanteessa olevan henkilön läsnäolosta.

Vertaistukiryhmää perustettaessa koko porukan on hyvä yhdessä pohtia, mikä on ryhmän tarkoitus ja millaisena se on osallistujille hyvä. Ryhmätoiminta on haastavaa, koska siihen osallistuu useita ihmisiä, joilla jokaisella on oma elämäntilanteensa, omia ajatuksiaan, omia mielipiteitä ja omat pohdinnat meneillään. Ryhmän toiminnan onnistumisen kannalta toisten ihmisten kuunteleminen ja mielipiteiden aito kunnioittaminen on hyvin tärkeää.

Eri vammaisten lasten vanhempainyhdistykset ja vammaisjärjestöt järjestävät monenlaisia tapahtumia ja leirejä, joissa vanhemmat ja lapset pääsevät tutustumaan toisiinsa ja solmimaan erilaisia vertaistuki-ihmissuhteita.


Kokemuksia vertaistuestaalkuun.gif


Kerro millaisia kokemuksia Sinulla on vertaistuesta. Miten löysit yhteyden muihin perheisiin? Mitä vertaiset ovat Sinulle antaneet? Mitä olet kokenut voivasi antaa toisille?




Tule mukaan rakentamaan näitä sivuja! Lisää omat vinkkisi ja kokemuksenne, niistä voi olla muille vammaisperheille paljon iloa ja hyötyä. Jos Sinulla on kysyttävää, älä epäröi olla yhteydessä Jaatiseen